keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Koulun avoimet ovet


Avoimien ovien päivä 17.9.


Vuosaaren ala-aste on lähtenyt toteuttamaan Syvien vahvuuksien koulu –kasvatusajattelua, jossa hyödynnetään positiivista psykologiaa ja vahvuuspedagogiikkaa. Avoimien ovien päivänä kaikki huoltajat oli kutsuttu koululle tutustumaan koulun uusiin tiloihin sekä uuteen kasvatusajatteluun. Syvistä vahvuuksista huoltajille aamulla luennoi koulun rehtori Jukka Isohanni ja vararehtori Satu Arokari. Yhteisen aloituksen jälkeen huoltajat siirtyivät oppilaiden luokkaan tekemään yhdessä itsearviointia.

Huoltajien ja lasten yhteistyötä oli ilo seurata sivusta.
Yhdessä kohti omia vahvuuksia.
Koululle oli tilattu yhdeksän eri kielen tulkkia auttamaan itsearvioinnin kanssa.



Kun arvioinnit oli tehty ja eväät syöty, siirryimme takakentälle, jossa pidettin koulumme vuotuinen sukkulaviesti. Ilma oli täydellinen tiukalle, mutta ystävähenkiselle kilpailulle. 



Hymy irtoaa koulussamme helposti jopa kesken kisan.

Virallisen koulupäivän jälkeen lapset ja aikuiset siirtyivät VAKKY:n järjestämille syysmarkkinoille. Koulun etupihalla nähtiin niin musiikkiluokkien jukebox kuin perinteinen ongintaleikki. Paikan päällä oli mahdollista ostaa myös tuoreita leivonnaisia ja kuppi kuumaa tai kylmää juotavaa. Sen jälkeen olikin jo aika nauttia ansaitusta vapaapäivästä.

Syysmarkkinat vetivät porukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti